Irja Alho ja Riitta Korhonen pohtivat artikkelissaan Kielioppia kouluun kieliopin opettamisen vaikeutta kouluasteesta riippumatta, sekä esittelevät tutun tieteellisen kieliopin rinnalle deskriptiivisen ja pedagogisen kieliopin ajatuksen. Kielioppi on kautta aikojen ollut opetuksessa, mutta opetusmenetelmiä sitä vastoin ovat olleet lähinnä käsiteluettelot ja ulkoa opettelu. Korhonen ja Alho nostavat esille vuonna 2004 ilmestyneen Ison suomen kieliopin, ja miettivät sen antia luokkahuoneopetukselle. Artikkelissa seurataan myös kuvitteellista opiskelijanelikkoa, joka voisi saada aikaan hedelmällisiä uudistuksia kieliopin opettamisessa, mikäli yhteistyö heidän välillään mahdollistuisi. Esittelen Alhon ja Korhosen artikkelista tärkeimpiä asioita, joihin lisään omia kommenttejani tarpeen mukaan.
Kieliopin opetus mättää kouluissa ja yliopistoissa
Kouluissa ja yliopistoilla on pitkään junnattu kieliopin osalta samoissa teoksissa ja opetusmenetelmissä vielä jopa 2000-luvulle tultaessa. Opettajat yliopistoissa kokevat kieliopin opettamisen haastavana, sillä kunnollista opetusmateriaalia on vähän, opiskelijoita on muihin kursseihin verrattuna vaikea motivoida ja keskeytysprosentit kursseilla ovat merkittäviä.
Yliopistoissa on käytetty monet vuodet samoja, opetuksessa huonoksi todettuja teoksia. Suomenkielen laitokset eri puolella Suomea, ovat omia yksikköjään vailla yhteistyötä. Uusia painotuksia tulee lisää yhteiskunnan tarpeitakin ajatellen, mutta kieliopin liittäminen kokonaisuuteen on ollut vaikeaa. Se jää aina omaksi abstraktiksi osiokseen.
Äidinkielen opettajat kouluissa joutuvat jatkuvasti miettimään , mikä on kieliopin asema äidinkilen opetuksessa. Vuonna 1994 ilmestynyt Kieli ja sen kieliopit on opetusministeriön aluille paneman työryhmän esitys kouluopetuksen kieliopin opetuksen parannuksen puolesta. Siinä halutaan saada lisää uutta tutkimustietoa kieliopin opettamisen taustalle. Didaktisen kieliopin tarve on suuri kouluissa, mihin tarvittaisiin uudistusta. Haasteena olisi tuoda kouluopetukseen teoreettisia ja deskriptiivisiä kieliopin analyysejä, jotka kuvaavat kielen luonnetta kattavasti, mutta käytännönläheisesti.
Mielestäni kieliopin uudistamiselle kouluissa olisi tarvetta. Varsinkin kuluneen kurssin aikana olen ymmärtänyt kieliopin luonteen osana kouluopetusta, ja että sen opettamiseen voisi lisätä uusia tuulahduksia.
Kohti deskriptiivistä ja pedagogista kielioppia
Tieteelliset kielioppiteokset ovat teoriamlleja, jotka eivät pyrkimyksistään huolimatta ole kieltä kuvailevia. Pedagoginen kielioppi on sen sijaan esitetty ymmärrettävästi ja yhteydessä konkreettiseen elävään elämään. Kouluopetuksessa oppilaat miettivät itse oman kielensä rakenteita ja miten kieli toimii, ja tekevät omia päätelmiä ja sovelluksia. Lisäksi huomioidaan ilmausten merkitykset ja käyttö eri kielimuodoissa, kuten yleiskielessä ja puhekielessä. On myös huomioitava millaisia esimerkkilauseita kieliopin eri käsitteiden omaksumisessa hyödynnetään. Kieliopin opettamisessa olisi edelleen samoja sisältöjä, kuten prototyyppisten sanaluokkien tunteminen, opetusmenetelmät ja lähestymistapa olisi vain uudenlainen.
Tavoitteena on, että koululainen ymmärtää, miksi kielen rakenteita ja merkityksiä kannattaa tarkkailla ja tutkia. Yliopistossa ei voida myöskään aloittaa kielen opiskelua vaikeimpien kielten näkemysten kyseenalaistamisesta, kuten nykyään usein tapahtuu, vaan keskeisistä ja todellisista kielen ilmiöistä niiden oikeilla nimillä. Tällaista pedagogista kielioppia kaivataan niin kouluopetukseen kuin yliopistoihin.
Näyttäisi tosiaan siltä, että ilman kielioppia ei voida äidinkieltä opettaa, mutta keinot sen opettamisessa ovat usein kivikautisia.
Iso suomen kielioppi opetuksessa
Iso suomen kielioppia on kielen rakenteita ja kielen käyttöä kuvaileva deskriptiivinen teos, jossa esimerkit ovat elävästä elämästä. Se ei kuitenkaan ole pedagoginen teos, joka sellaisenaan sopisi kouluopetukseen oppikirjana.Opettaja voi kuitenkin löytää siitä opetukseen soveltuvaa materiaalia.
Lähtökohtana kieliopin opettamisessa on huomata ero kielen abtraktin luonteen ja kielenkäytön eli konkretian välillä. Opetuksessa ei lähdetä liikkeelle termien ulkoaopettelusta abstraktilla tasolla, vaan tutkimalla kielen muotoja ja rakenteita niiden luonnollisissa yhteyksissä kuten teksteissä tai puheessa. Puhuttu kieli on hyvä paikka aloittaa kieliopin tarkastelu oppilaiden lähtökohdista. Onkin hyvä muistaa, että kielen normit eivät rajoitu vain kirjakieleen. Isossa suomen kieliopissa näkyy tällainen kaksisuuntainen kielioppikuvaus, jossa huomioidaan kielen merkitykset ja rakenteet ja nähdään kielen monitasoinen verkosto. Niinpä teosta voi soveltaa kieliopin pedagogisessa lähestymisessä, sillä siinä luodaan yhteyksiä eri kielen ilmiöiden välille.
Oma kokemukseni Isosta suomen kieliopista on lähinnä kieliopin osioiden luettelot selityksineen. Siinä on deskriptiivistä puolta esimerkeissä, mutta sen soveltaminen kouluopetukseen vaatii opettajaltakin kielen syvempää tuntemusta.
Päätteeksi
Palaan Alhon ja Korhosen esittelemään kuvitteelliseen opiskelijanelikkooon. Sen jäseniä olivat käytännön oppimista lähellä oleva luokanopettajaopiskelija sekä kolme äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaopiskelijaa, joista yksi ei pidä kielioppia suuressa arvossa, toinen pettyy opiskelun aikana yksipuoliseen kieliopin tarjontaan, ja neljäs on niin syvällä tutkimuksissaan, ettei ymmärrä enää koulun arkea. Tämä nelikko on voisi siis muodostaa työryhmän, joka kehittelisi verkkoon uudenlaista pedagogista kielioppiteosta ”Pientä suomen kielioppia”, jossa yhdistyisi uusin tutkimusieto, kattava rakenne sekä käytännön läheinen ote. Toiveena olisi, että sen kautta vähitellen koulujen kielioppiopetus kehittyisi enemmän kielen rakenteita ja merkityksiä yhdistävään jatkuvaan kielen tutkimiseen ja vuoropuheluun. Tällainen kattava pedagoginen kielioppiteos voisi syntyä tutkijoiden ja käytännön opetustyötä tekevien yhteistyöllä.
Kuten Alho ja korhonenkin toteavat, nelikko taitaa jäädä kuvitteelliseksi vielä hyväksi aikaa. Keskustelin nimittäin taannoin erään äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajaksi pätevöityvän luokanopettajaopiskelian kanssa. Hän totesi, ettei ole juurikaan minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa suomen kieltä pääaineena opiskelevien kanssa, vaikka onkin heidän kanssaan samoilla luennoilla ja kommunikointi olisi siis mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti