Kielioppitunnin rakenne

Kurssin kuluessa olen maininnut muutamalle ystävälleni, että minulla on meneillään äidinkielen ja kirjallisuuden sivuaineen kielioppikurssi, ja vastaus on miltein aina ollut samanlainen: "Hyi!", "Voih!", "Kauheeta!", "Temppii vaan!" Jostain syystä useat kokevat äidinkielen oppiaineen yhdeksi inhottavimmaksi osaksi juuri kieliopin. Tähän lienee useampia syitä, mutta yksi niistä varmasti liittyy kyseisten tuntien kuivaan ja samankaltaiseen, tylsään rakenteeseen.

Tehtävänannossa esitelty perinteinen kielioppitunnin rakenne, joka sisältää seuraavat kohdat:

• motivointi
• ilmiön esittely
• harjoittelu
• syventäminen
• arviointi,

on tuttu ja turvallinen lähtökohta. Se takaa, että aihetta käsitellään selkeällä tavalla ja kaikki oppilaat varmasti ymmärtävät mistä tunnilla on kyse, vaikka asian mieleen painaminen ja syvä oppiminen voikin jäädä pinnalliseksi. Aiheen innostavuus ja tutkiva oppiminen jäävät myöskin usein taka-alalle, jos voin mitään päätellä ystävieni em. kommenteista.

Oppitunti

Motivoinnin säilyttäisin oppitunnin aloitukseen aiheesta riippumatta, ja se voisi olla esimerkiksi tuoreen uutisartikkelin tarkastelua, muu ajankohtainen mediassa ollut asia tai vaikka näppärä vitsi, joka lennättäisi oppilaat aiheeseen.

Tutkivan oppimisen periaatetta hyödyntäen lähtisin liikkeelle induktiivisesti yksittäisistä tapauksista kohti yläkäsitteiden tai sääntöjen luomista. Aiheena voisi olla esimerkiksi suomenkielen taivutusmuotojen tarkastelu. Oppilaat saisivat ryhmissä etsiä päivän lehdistä mielenkiintoisen artikkelin, josta he etsisivät ja erittelisivät taivutettuja sanoja eri kategorioihin. Jokainen ryhmä saisi esitellä muulle luokalle omasta artikkelistaan löytämiään sanataivutuksia ja niistä muodostamansa kategoriatperustellusti. Opettaja olisi enemmänkin ohjaamassa toimintaa taka-alalla, ja antaisi luokan yhdessä pähkäillä millaiset kategoriat olisivat järkevimmät.

Yläkäsitteiden tai saantöjen luominen on haastavaa ja aikaa vievää, joten yhden asian/aiheen käsittelyyn voi mennä useampia oppitunteja, mikä antaa äidinkielelle oppiaineena uudenlaisen, projektimaisen luonteen. Oppilaiden luomia käsitteitä ja kategorioita verrataan lopuksi jo olemassa oleviin taivutusmuotoihin, ja käydään yhteinen keskustelu siitä, mitä samanlaisuuksia tai eroavaisuuksia heidän vastaavissa luokitteluissaan oli. Yhdessä luodusta materiaalista tehdään lopuksi käsitekartta luokan seinälle.

Arviointi perustuu ryhmätyöskentelytaitoihin, innokkuuteen, ideointiin ja sitoutumiseen. Ohjaavassa roolissa opettajalla on hyvä tilaisuus tarkkailla oppilaitaan eri tavalla, kuin luokan edestä.

Usein tutkivan oppimisen ajatusta sovelletaan luonnontieteellisiin aineisiin, niiden kokemuksellisen luonteensa vuoksi. Uskon, että tutkivaa oppimista voi käyttää oppiaineessa kuin oppiaineessa. Toki opettajalta se vaatii erilaisia valmisteluita ja toisenlaisen roolin ottamista luokassa.